perjantai 16. elokuuta 2013

Kaks viikkoa!

Mun mussukka on jo kaks viikkoa vanha! Hassua, sillä tuntuu kun se olis ollut meidän kanssa jo paljon kauemmin. Oikeastihan Inna on ollut kotona vasta vähän päälle viikon, kun vietti lastenosastolla nelisen päivää tulehduksen vuoksi.

Tällä hetkellä meillä tosiaan enimmäkseen nukutaan. Mikä on sinänsä ihan ok, kun saa ite tehtyä omia juttujaankin. Tosin mulla menee aika paljon aikaa päivästä maidon pumppaamiseen. (en siis imetä, vaan pumppaan ja meillä sit syödään pullosta) Saapa nähdä kuinka kauan tällätavalla tota maitoa heruu, Inna syökin jo niin paljon että mulla on lieviä vaikeuksia saada irti niin paljon maitoa kun tarve vaatis. Varsinkin öisin.

Öisin meillä nukutaan ihan hyvin. Osataan jo arvioida, millon Inna yöllä herää ja sen myötä yöt ei oo niin hankaliakaan. Tosin meillä ton yösyöttämisen on aika pitkälti hoitanu Kim, mun joko nukkuessa tai pumpatessa.. Se vaan on niin, että kun on kerran nukahtanu, on hereillä pysyminen mulle tosi vaikeaa.



Nukkumaan omaan sänkyyn vauva menee klo 20 kieppeillä. Ensimmäinen syöttö ja vaipanvaihtotilaisuus tapahtuu yleensä  klo 22-23 aikaan, sen jälkeen uni voittaa aika nopeesti. Toinen syöttö ei yleensä ookaan ihan niin iisillä ohi, vaan Innan herätessä viimeistään yhdeltä saattaa mennä jopa 1½ tuntia, ennenkun ollaan taas unessa. Tää herääminen on kaikkein pahin, kun on itse just saanut unesta kiinni ja sit pitäiskin muka nousta. NÖYYY! Seuraava syöttö on sitten 3-4 aikaan ja aamulla inistään aamupalaa viimeistään kahdeksalta. Tästä kyllä nukutaan koko perhe jonnekin 10-11 kieppeille, jonka jälkeen aletaan touhuumaan aamupesuja.

Innan aamupesu vähän vaihtelee. Ite saatan helpottaa tätä hommaa käyttämällä sitä hanan alla, ja pesemällä taipeet ym. makkarat siellä, kun kaiken maailman lappusten kaa sählääminen on niin vaikeeta. Varsinkin kun vauva tietty hermostuu eikä pysy millään paikoillaan. Pese niitä taipeita siinä sitten. Suihkuttelun jälkeen kuivaillaan hyvin, käytetään myös perusrasvaa tohon nahkanlähtöön. Innalla kun kuorii sikiöaikainen iho irti, ihan törkeen näköstä.. Aamupesun yhteydessä myös putsataan silmät, napa ja korvantaukset. Sitten voikin heittää vaipan bepanthenilla kuorrutetun takamuksen päälle!

Vauvanvaatteista oon sitä mieltä, että meillä niitä on ihan liian vähän. Siis ainakin noita pieniä. Ja ainoot mitkä noista pienistä istuu, on kaks H&M:n pitkähihaista bodya. Ne on sellasta tosi sileetä trikoota, eikä samanlaista lörttöä kun noi muut. Toinen juttu on noi kietasubodyt. En vaaan tykkää niistä, ja eikös mulla niitä sitten oo eniten..

Innan kaksviikkosia juhlistetiin tänään lisäämällä maitoon D-vitamiinia. Woou. Päästiin myös ovesta pihalle ja käytiin ostamassa hilloa kaupasta, että Kimi voi paistaa lettuja illaks! Kamerakin oli mukana, mutta ei tullut kuvailtua, varsinkaan kun Kimi taas möläytteli kohteliaisuuksiaan... ''Kyllä susta vielä pin-uppi saadaan'' No kivakiva...





2 kommenttia:

  1. Minkä takia pumppaat etkä imetä ? :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna ei oikein tunnu saavan otetta tissistä, neuvolantädin mukaan mulla on ns. matalat nännit, joiden takia se on vaikeaa. Lisäksi vauva oli syntymän jälkeen osastolla melkein viikon, ja oppi siellä pullosta syömään.. :)

      Poista